Tarkoitus kaikelle


Tänä syksynä koirien treenaus on maistunut puulta. 

Olen miettinyt mistä asia johtuu, ja päätynyt siihen lopputulokseen että ensimmäinen ja painavin syy on varmasti ankea sää. Kiva töiden jälkeen lähteä ajamaan koiria synkkään & märkään maastoon aina sitä samaa reittiä jossa mönkijää saa välillä työntää tosissaan irti mutalammikoista. Saahan siinä treeniä juu ja välillä naurattaa kun on niin rankkaa, mutta kuinka moni tekee tuollaista mielellään työpäivän ja liikuntaharrastusten jälkeen? 

Välillä sitä kaipaa ihan "tavallisia" remmissä lenkitettäviä koiria. :D 

Viikonloput tuntuu luksukselta kun saa ihan päivänvalolla seikkailla koirien kanssa ja uskaltaa ajaa yleisillä teilläkin pelkäämättä että koirat jää auton alle.

Toinen syy liittynee tavoitteisiin. Aikaisempina vuosina olen ainakin mielessäni tähdännyt johonkin kisaan ja sillä saanut treenin luistamaan. Nyt kun ei ole kisakärpäsen puremaa kankussa on hankala löytää mielekkyyttä treeniin. Tietenkin meidän sessujen kanssa puuhaaminen on kivaa ja saan kiksejä siitä kun toiset nauttii niin hirveästi vetämisestä. Vuoden ikäinen Egil-kakarakin (kuvassa takana vasemmalla) on osoittautunut hurjaksi menijäksi. Mutta joskus tuntuu siltä että kun ei ole tavoitteita, niin voisiko vain juoksuttaa koissut aidatulla pihamaalla ja painua jengin kanssa sisälle sohvalle? 

Kuskinpaikalla ystäväni Maria jonka kanssa yritämmä Haltille.
Paitsi että tilanne muuttui sillä sekunnilla kun tajusin että hei, me ollaan tosissaan varattu keväälle lomaa ja ollaan lähdössä valjakolla käsivarteen! Huikeeta, jännää, siistiä! Meidän muppet olisi oikeasti nyt siinä tilanteessa että saisin sen vitosen kasattua ja voisimme testata yhdistelmää valjakko + suksinainen. Kamojen mahtumisen kanssa varmasti saadaan vääntää, mutta teoriatasolla ollaan jo vähintäänkin Meekolla. <3

Tämä on siisteintä ikinä!


Seuraa Instagramissa/Facebookissa

Instagram

Luontoloinen. Theme by BD.